Uutiset ja ajankohtaiset ilmiƶt
28.1.2011 "Heku voitokkaana Eddie & Ozzie Avardsissa" »Hekussa kaksi merkittävää rekrytointia
Heku vahvistaa rivejään ensi vuoden alusta, kun Matti Pesonen (30) aloittaa yhtiön myyntijohtajana. Pesonen siirtyy Hekuun Suomi24 Oy:n markkinointivastaavan paikalta. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. mainostoimisto RNO Finlandissa ja Chilly Oy:n toimitusjohtajana.
"Haimme taloon sekä kokemusta että energiaa samassa paketissa ja Matista löytyvät nämä molemmat puolet erittäin vahvoina. Hänellä on myös hyvin samansuuntaiset näkemykset siitä, mihin suuntaan Hekua pitää kehittää" toteaa Hekun toimitusjohtaja Petri Telaranta.
Telarannan mukaan talouden haasteet vaativat uudenlaista osaamista myös mainonnan tuotantoyhtiöiltä ja sitä Pesonen vahvistaa tullessaan Hekuun.
"Heku on hyvä ja perinteikäs talo, joka ei työnnä päätään pensaaseen vaan haluaa ja uskaltaa kehittyä koko ajan. Teimme syksyllä yhteistyötä ja sen myötä aloimme keskustella Petrin kanssa siirtymisestäni talon palkkalistoille. Uskon, että parin vuoden sisällä markkinointiin liittyvät prosessit muuttuvat entisestään ja on mielenkiintoista olla mukana rakentamassa niitä uudelleen," kertoo Matti Pesonen.
Heku saa myös yhden paluumuuttajan, kun Marika Bergroth palaa taloon kolmen vuoden tauon jälkeen. Oltuaan Hekussa seitsemän vuotta, Bergroth lähti 2005 perustamaan samalla alalla toimivaa LSB:tä, mutta siirtyy nyt takaisin Hekuun avainasiakaspäälliköksi.
"Todella kiva tulla takaisin! Heku oli lähtiessäni aika erilainen talo, mutta nyt asiat tuntuvat olevan taas hyvällä mallilla ja on ilo palata tänne" toteaa Bergroth.
Lisätiedot:
Petri Telaranta, p. 0500 434 395
Matti Pesonen, p. 050 427 7232
Marika Bergroth, p. 050 557 5474